Exotic Gardenin uusimmat uutiset. Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa

Hyvä puutarhan ystävä,

tahdomme tällä kertaa vinkata herkullisesta mausteesta, jota käytetään arkiruuassa mielestämme aivan liian vähän. Lue siitä alempaa. Lisäksi pääsemme kertomaan, että ensi vuoden valikoimamme on muotoutumassa. Se on jännittävää! Tulossa on monia hienoja uutuuksia. Toinen tärkeä seikka on, että olemme päivittäneet siemenvarastomme.


Kesämalvikki

Voit ostaa siemeniä ympäri vuoden

Pyrimme siihen, että toimitettavat siemenet ovat aina viimeisimmästä mahdollisesta siemensadosta. Olemme nyt päivittäneet siemenvarastomme. Se merkitsee, että parasta ennen -päiväys on pitkällä vuoden 2019 puolella. Tiedäthän muuten, että saat meiltä aina perusteelliset kylvöohjeet?

Siemenet ovat mukava joululahja!

Voit tutustua valikoimaamme täällä.


Ryytisalvia – kasvimaan ihanuus

Kasvatimme menneenä kesänä entiseen tapaan maustekasvimaalla ryytisalviaa. Onko salvia sinulle tuttu?

Siirsimme viime talveksi salviaa harrastekasvihuoneeseen. Kylvimme kuitenkin lisäksi maaliskuussa siemenet. Taimi talvehti hyvin, ja myös kylvö onnistui. Niinpä meillä oli kesällä valtavasti salviaa – ja on edelleen.

Luulen, että salviaa käytetään yleisesti ottaen liian vähän arkiruuassa. Se on hyvä jauhetun vasikan-, naudan- ja porsaanlihan mauste. Salvianlehdet kruunaavat myös risoton ja simpukka-, peruna- ja juustoruuat. Lehdet ovat sitä paitsi koristeellisia ja tuoksuvat hyvältä kukkakimpussa.

Luin jostakin, että friteeratut salvianlehdet olisivat hyvänmakuisia. Päätimme kokeilla. Kastoimme salvianlehdet friteeraustaikinaan ja friteerasimme ne.  Niistä tuli ihanan rapeita ja hyvänmakuisia, nam! Vähän tavallisuudesta poikkeavia naposteltavia. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu!

Olen nähnyt monista televisio-ohjelmista, että muualla Euroopassa käytetään suuria määriä salviaa. Haluamme rohkaista sinuakin kokeilemaan sitä arkiruuissa. Kasvi on sitä paitsi hyvin kaunis!

Tutustu koko valikoimaan täällä.

0400069 SALVIA officinalis  Ryytisalvia
0400069 SALVIA officinalis Ryytisalvia

0400070 SALVIA officinalis Ryytisalvia 'Extracta'


Uutuudet 2017

0907018 SOLANUM lycopersicum  Kirsikkatomaatti F1 'Sweet 'n Neat Lemon Sherbet'
0907018 SOLANUM lycopersicum Kirsikkatomaatti F1 'Sweet 'n Neat Lemon Sherbet'

Napsauta tästä, niin saat esille uutuudet.

Luettelo 2017

Siemenluettelo 2015

Lue luettelo tästä.

Tarvikkeet

9900017 Sitruslannoite, NPK 7-1-5
9900017 Sitruslannoite, NPK 7-1-5

Napsauta tästä, niin saat esille tarvikevalikoimamme.

Ystävällisin terveisin,
Exotic Garden

homepagefacebookinstagram

Anna palautetta
Osoite: Nämpnäsintie 169, 64510 Nämpnäs,
Puh. 06-225 1363

www.exoticgarden.fi
© Exotic Garden

Saat tämän uutiskirjeen, koska olet tilannut sen. Jos haluat lopettaa tilauksen, napsauta tästä